Eläintenhoitaja, nimike josta varmasti todella moni pikkutyttö (pojat älköön suuttuko koska kyllä kyseessä on aika naisvoimainen ala) on haaveillut joskus työskentelevänsä eläinten parissa. Joillakin tuo haave katoaa iän myötä mutta jotkut pitävät siitä kiinni kynsin ja hampain. Kun on aika hakea opiselemaan jotkut tekevät haaveestaan totta ja hakevat eläintenhoitajiksi. Ehkä haave toteutuukin ja tulee tieto että sinut on hyväksytty kouluun. Voi sitä riemua, nyt pääset hoitamaan kissoja, koiria ja ihania jyrsijöitä! Mikä voisikaan olla ihanempaa.

KUNNES..

Koulua on käyty n. 2 viikkoa ja karu totuus iskee monien eteen. Paska haisee, pitää opetella ajamaan traktorilla, pitää tehdä töitä navetassa ja käyttää kumisaappaita. Tässä vaiheessa suositellaan jättämään ne tekoripset ja hiuslisäkkeet kotiin. Entäs koirat ja kissat?! Kyllä, niitäkin päästään hoitamaan mutta ensimmäinen vuosi on yhteisiä opintoja ja koska kyseessä on maatalouden perustutkinto niin luonnollisesti maataloustyöt kuuluvat myös osana tähän. Joten jos lehmät eivät kiinnosta, pelkäät lantaroiskeita ja mielummin jäät kotiin rapsuttelemaan marsujasi olet väärällä alalla.

Monilla on tullessaan ruusuinen kuva eläintenhoidon alasta ja siksi nämä ruususet lopettavatkin koulun parin viikon jälkeen kun huomaavatkin ettei tämä ollut yhtään sitä mitä he kuvittelivat. Monet ajattelevat että eläintenhoitajat vain rapsuttelevat päivät pitkät kaneja, koiria ja kissoja. Nyt silmät ja korvat käteen sillä tämä ei todellakaan pidä paikkaansa! Eläintenhoito on siivousta, vähän lisää siivousta sekä vielä kerran SIIVOUSTA. Lisäksi jos koulusta löytyy hoitola minne asiakkaat tuovat lemmikkejään hoitoon niin aikataulu on yleensä todella tiukka. Ensin pitää aamulla herätä kuudelta pissattamaan koirat, sen jälkeen annetaan ruuat eläimille. Sitten mennään mahdollisuuksien mukaan joko siivoamaan jyrsijöiden tai lintujen häkkejä tai sitten vaihdetaan akvaarioihin vesiä. Hommat pitää hoitaa ripeästi jotta ehditään lenkittää koirat. Päivällä tulee uusi asiakas ja sitä ennen pitää kopin olla vierasta varten valmis. Tässä aikataulussa ei hirveästi ehdi eläimiä hellitellä. 

Mutta jotta moni nyt ei säikähtäisi ja ajattelisi että tämä kuulostaa ihan kauhealta niin jos vain tästä alasta on haaveillut ja tietää että haluaa tätä tehdä niin voin sanoa että kaiken sen kiireen keskellä on tämä työ myös todella palkitsevaa. Koulu ei kuitenkaan ole pelkkää käytäntöä, myös teoriatunneilla pitäisi jaksaa istua ja kuunnella, joskus ei niin itseään kiinnostavia aiheita. Pehmittämässä ovat myös työharjoittelut jotka ovat ainakin itsestä olleet todella palkitsevia. Siellä näkee millaista on oikeasti työskennellä eläinalalla. Hyviä työharjoittelupaikkoja ovat myymälät esim. Musti ja Mirri, hoitolat sekä kotieläinpihat. Myymälöissä oppii hyvin kassan käytön sekä asiakaspalvelun yleensä. Hoitoloissa sekä kotieläinpihoissa pääsee hoitamaan niitä eläimiä ja pääsee myös mukaan työrytmiin. Sitten on näitä ei niin yleisiä työharjoittelupaikkoja mm. koirauimalat, eläintarhat, löytöeläinsuojat, trimmaamot. Kannattaa valita paikka oman mielenkiinnon mukaan ja olla kyselemässä niitä paikkoja hyvissä ajoin sillä parhaat paikat viedään nopeasti nenän edestä. 

Loppuun voitte ihailla tätä hiehoa ja miettiä olisitteko valmiita hoitamaan tuollaista lutukkaa. :)

Screenshot_2016-05-24-19-12-18.jpg